sunnuntai 11. tammikuuta 2015

KIITOS 2014 ♥

Vielä viimeisen kerran on pakko teille hehkuttaa että kun mahtava minun 2014 vuosi oli! Haluan tässä postauksessa käydä läpi että mikä minun vuodesta teki uskomattoman.
Ensimmäiseksi teki varmaan se että Skidi pysyi ehjänä koko kauden, tätä ei ikinä ole tapahtunut sen aikana kun olen Skidillä kisannut. Suoritettiin koko kaui tasaisen hyvin, mitään suurempaa menestystä ei tullut. Mutta tänä vuonna ollaan aikakin kehitytty ihan älyttömästi ja ollaan päästy eteenpäin. 
Sea Horse Week 25.7 

Ensimmäiset kansalliset!
Salo kevät 2014
Salo Horse Show 26.6 
Hanko 20.4
Hyvinkää Aluemestaruudet
2014 kesä oli aivan uskomaton! Sain pyöriä paljon mukana kisoissa kiitos Cian. Senkin aikana opin paljon hevosenhoidosta, opin paljon uutta kokeneemmilta hoitajilta ja ainakin sain läjäpäin muistoja mukaan. opin myös tuntemaan aivan ihania kavereita johon olen vieläkin yhteydessä. Sain kesällä myös ratsastaa todella paljon, joskus oli jopa viikkoja millon ratsastin 2-4 hevosta päivässä ja siitäkin kehittyy tottakai paljon kun pääsee ratsastamaan erillaisia hevosia. Kesällä kasvoin myös mielestäni henkisesti jonkin verran, opin ottamaan enemmän vastuuta.
Tämä päivä oli niin kiva, ei pystytty lähtemään kisoihin. Niin mentiin Jannican kanssa maastoilemaan pojilla
kakaroiden kanssa maastossa
Savonlinnan kisat olivat todella kivat!
Kemiön kisat olivat muistorikkaat!
Sea Horse Week!
Lappeenrannan kisaviikonloppu vie kyllä voiton!
Suurin ja muuttavin juttu oli kyllä tuo kouluun meno. Luulin ensin että tämä olisi ollut suuri epäonnistuminen, mutta huomasinkin että kuinka hyvin viihdyn ja en mistään hinnasta jättäisi tuota koulua kesken. Tuo koulu jos jotakin on kasvattanut minua, siellä oppii ottamaan vastuuta. Alussa vietin aika villisti ja vapaasti tuolla koululla. Mutta siitähän tulee aina jotain varoituksia tms. Niin pakko sitä oli aika ymmärtää että täytän ensi vuonna 18, enkä ole enään mikään nuori 15 vuotias teini mikä voi tehdä mitä haluaa. Koululla en ole ehkä oppinut erityisemmin hevosen hoidosta mutta pääsen siellä ratsastamaan lähes jokainen päivä valvovan silmän alla ja se jos jokin opettaa! Sen lisäksi pääsen tottakai ratsastamaan paljon erillaisia hevosia mikä on todella hyvä!




Kaverini Roope poni


Kiitos kaikille jotka ovat tehneet 2014 vuodesta aivan älyttömän ihanan !

5 kommenttia:

  1. Missä ja mitä hevosia ridasit kun sanoit ert menit 2-4hvst. ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tallilla kotona, Cian hevosia Skidiä ja joskus sattui joku liikutettava matkaan !

      Poista
  2. Oi mäki pääsin videoon ;) Mut ihan sikakiva video oli!

    VastaaPoista